TARVITSET PYHÄÄ HENKEÄ By David Wilkerson Published: 07/26/2010 - 12:00am Jotkut ovat tulleet uskoon monta vuotta sitten, jotkut ehkä vuosi sitten ja toiset vasta muutama kuukausi tai viikko sitten. On ihana asia pelastua synnistä! Vanhat jutut haalistuvat, ja kaikki tulee uudeksi. Iloitsen siitä, että olet pelastunut! Ollaksesi hyvä sotilas Jeesuksen Kristuksen palveluksessa ei riitä, että olet pelastunut. Sinua odottavat monet muutkin asiat! Sinun pitää saada Pyhän Hengen kaste! Paavalin aikoina monet uskovat eivät tienneet Pyhän Hengen olemassa olosta. ”Ja hän sanoi heille: ’Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?’ Niin he sanoivat hänelle: ’Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan’ ”(Apt.19:2). Nämä ihmiset olivat tulleet uskoon, selvästikään he eivät olleet täyttyneet Pyhällä Hengellä tai saaneet Pyhän Hengen kastetta. Uskon, että pelastumisemme tapahtuu Pyhän Hengen voiman ja työn kautta. Raamattu kertoo silti, että on olemassa lisäksi kaste, täyttäminen ja omistaminen, jotka Pyhä Henki vaikuttaa meissä. Jeesus itsekään ei lähettänyt opetuslapsiaan ja seuraajiaan maailmaan, ennen kuin heidät oli kastettu Pyhällä Hengellä. Heillä oli varmastikin puhdas sydän. Heillä oli tarpeeksi uskoa parantaa sairaita, ajaa ulos riivaajia. Heillä oli Jumalan sana ja he olivat jo olleet saarnaamassa Kristusta ja saaneet ihmisiä kääntymään. He olivat hänen ylösnousemuksensa todistajia. Voisiko olla vielä jotain enemmän? He olivat valmiit kuolemaan Jeesuksen tähden! Eikö heidän rakkautensa häntä kohtaan riittäisi lähettämään heitä maailmaan tekemään hänen työtään? Rakkaani, mikään näistä ei riittänyt! Selvästi oli jotain enemmän. ”Vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". (Apt.1:8) Haluatko oikeasti Pyhää Henkeä? Haluatko hänen lankeavan päällesi ja kastavan sinut tulella? Sinun pitää vakuuttua siitä, että tämä on varattuna sinullekin. Sinun pitää tulla sille paikalle, että tiedät, ettei sinusta ole mihinkään, ettei sinulla itselläsi ole mitään etkä voi tehdä mitään ilman Pyhän Hengen voimaa ja ohjausta. Sinun tulee tietää, että Pyhä Henki kastaa edelleen, edelleenkin lankeaa uskovien päälle ja ottaa omakseen heidän ruumiinsa. "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."( Apt.2:38 - 39). Päivän jokaisena hetkenä ihmisjoukot saavat Pyhän Hengen kasteen. He ovat joko lukeneet lupauksen raamatustaan tai kuulleet saarnattavan siitä. Niin he ovat rukoilleet, tarttuneet lupaukseen ja saaneet kasteen Pyhässä Hengessä! Tämä kaste on tarkoitettu erityisesti niille, jotka elävät näitä viimeisiä aikoja. 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä’, sanoo Jumala, ’että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle… Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni’ ”(Apt. 2:17 - 18). Sinun pitää vain pyytää häntä, niin saat hänet. ”Kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" (Luuk.11:13). Jumala tahtoo meidän elävän ja vaeltavan Pyhässä Hengessä. Sinun ei pidä juosta jonkun muun luo saamaan vastauksis tarpeisiisi. Sinun pitää puhua Jumalan sanaa, kun Pyhä Henki liikkuu päälläsi. ja panna kätesi sairaitten päälle ja aja ulos riivaajia, niin kuin apostolit tekivät. Meidät on kutsuttu todistamaan täytettyinä Pyhällä Hengellä ja voimalla!